Valokuituverkon kaivuukausi 2025 käynnissä!

Kaivinkone on kevään merkki! Valokuidun rakennustyöt ovat jälleen alkaneet, ja Järvi-Suomen Valokuidun verkko laajenee tänäkin kaivuukautena sekä taajamissa että haja-asutusalueilla.

Rakennamme tällä kaivuukaudella uutta valokuituverkkoa muun muassa Mäntyharjussa, Hartolassa, Hankasalmella, Joutsassa ja Jyväskylässä. Toteutamme valokuiturakentamisen mahdollisimman joutuisasti ja pyrimme aiheuttamaan mahdollisimman vähän haittaa alueen asukkaille ja liikkujille.

Ennen kaivuutöitä merkitsemme alueelle olemassa olevan maanalaisen infran, kuten sähkö- ja vesijohtojen reitit, vaurioiden välttämiseksi. Jos tontillasi näkyy erivärisiä maalimerkintöjä, ne liittyvät juuri tähän valmisteluun. Valokuitukaapelin sijoitukselle pyydämme aina maanomistajalta luvan.

Noudatathan varovaisuutta työkoneiden läheisyydessä

Maanrakennustöiden vuoksi alueella liikkuu erilaisia työkoneita. Kuljethan varovasti niiden läheisyydessä ja muistutathan myös perheen pienimpiä, että kaivinkoneita saa ihailla vain turvallisen välimatkan päästä – vaikka ne ovatkin hurjan kiehtovia! Avoimet kaivannot suojaamme turva-aidoin.

Valokuitukaivantojen turva-aitojen siirtäminen tai niiden yli kiipeäminen ei ole sallittua, vaikka kaivinkonetta tai rakentajia ei sillä hetkellä näkyisikään.

Viimeistelytyöt

Tonteilla tehtävät kaivuutyöt ennallistetaan sopimuksen mukaan. Katualueilla kaivuutyöt peitellään heti niiden valmistuttua ja pinnat laitetaan aluksi ns. “konesiistiksi”. Tarpeen mukaan käytämme kaivuujälkien paikkaamiseen esimerkiksi soraa tai väliaikaista asfalttia. Urat saattavat hetken näyttää rosoisilta, mutta ei huolta – pistämme paikat kyllä nätiksi.

Kun kaikki kaivuutyöt on saatu valmiiksi, viimeistelemme eli nurmetamme ja asfaltoimme katualueet. Joissakin tapauksissa lopullinen asfaltointi tehdään vasta seuraavan talven jälkeen, jotta vältetään mahdolliset painaumat ja uudet vauriot.

Hyödynnä verkkosivujemme yhteydenottolomaketta

Arvostamme kaikkia kommentteja ja ehdotuksia, jotka auttavat meitä parantamaan palveluamme. Palautetta rakentamisesta voit jättää verkkosivujemme lomakkeella. Voit antaa palautetta esimerkiksi työn etenemisestä, mahdollisista häiriöistä tai turvallisuuteen liittyvistä havainnoista.

Valokuitu rakentuu tilausten mukaan

Rakennamme valokuituverkkoa tarveperusteisesti. Omalle kotikadulle valokuidun voi varmistaa ainoastaan tekemällä tilaus ennen kuin kaivinkone livahtaa ohi. Tarkista saatavuus ja tee tilaus verkkosivujemme kautta.

Mikäli sinulla on kysymyksiä valokuidusta, liittymätilauksesta tai laajakaistapalveluista, voit myös olla suoraan yhteydessä asiakaspalveluumme.

Kulkeeko kuitu kulmillasi? Tee saatavuushaku ja ota selvää

Saatavuushaku kertoo, onko kuitu saatavilla kohteeseesi, ja miten voit tehdä tilauksen.

Voisit olla kiinnostunut