Hankasalmen valokuituhankkeen kaivuutyöt jatkuvat keskustaajamaan
Valokuituverkon rakennustyöt alkoivat Hankasalmen aseman taajamassa kesäkuun alussa, seuraavana on vuorossa kirkonkylän taajama.
Järvi-Suomen Valokuidun rakennushanke Hankasalmella etenee hyvässä tahdissa. Työt aloitettiin kesäkuun alussa aseman taajamassa Sepäntien alueella, josta rakennusurakka on siirtynyt kohti asemaa.
Hankasalmen kirkonkylän alueen sähköverkon saneeraus ja samaan aikaan toteutettava valokuituverkon rakennustyö alkaa heinäkuun lopussa. Työt on tarkoitus aloittaa taajaman pohjoispäästä, josta rakentaminen etenee Mustanimentien, Viertotien, Kaskitien ja Honkatien alueelta kohti etelää.
Valokuituverkon rakennushankkeen urakoitsijana toimii Elvera Oy.
Hankasalmelle rakennetaan valokuitua liittymätilausten mukaan
Järvi-Suomen Valokuitu on valmistautunut rakentamaan koko Hankasalmen taajama-alueet kattavan valokuituverkon ja tarjoamaan nopeat laajakaistayhteydet ja luotettavan kaapelitelevisiopalvelun niin omakotiasujille, taloyhtiöille kuin yrityksillekin.
Valokuituverkkoa rakennetaan Hankasalmella kuitenkin tarveperusteisesti: mikäli jollain kadulla ei ole lainkaan liittymätilauksia, ei verkkoakaan sinne rakennu eikä valokuitusaatavuutta kiinteistöille muodostu tulevaisuudessakaan. Oman kiinteistön valokuitusaatavuuden voi varmistaa ainoastaan tilaamalla liittymä ennen kuin kaivinkone menee ohi.
Hankasalmen valokuituhankkeen verkkosivu
Voisit olla kiinnostunut
-
Valokuituliittymien käyttöönotot käynnissä
Valokuituverkon kaivuutyöt tältä vuodelta ovat hiljalleen päättymässä. Seuraavaksi on käyttöönottoasennusten aika. Järvi-Suomen Valokuitu on kuluneen vuoden aikana rakennuttanut valokuituverkkoa useiden…
-
Olemme ottamassa käyttöön paperilaskun toimitusmaksun
Paperiset laskumme muuttuvat maksullisiksi. Kun tilaat valokuituliittymän, on ensimmäinen paperilaskusi aina maksuton, mutta seuraavista laskuista veloitamme 5 euron paperilaskun toimitusmaksun.…
-
Mäntyharjun valokuituhankkeen käyttöönottoasennukset alkavat
Järvi-Suomen Valokuitu rakentaa Mäntyharjun keskustaajamaan valokuituverkkoa, joka tuo nopeat laajakaistayhteydet ja luotettavan kaapelitelevisiopalvelun niin omakotiasujille, taloyhtiöille kuin yrityksillekin. Huhtikuussa 2024…